perjantai 4. marraskuuta 2016

Tuplavaunut ja vaununkoppa

Talvi on tullut - on jälleen aika avata aivan uusia sivuja kirjassamme.






J täytti hiljattain kaksivuotta ja kyllähän sitä päivittäin kiittää onneaan, että tuon pienen ihmisen on elämäänsä saanut ja saattanut. Että hän on valinnut minut.

Enkelityttö käy enää harvoin mielessä, semmosena lämpimänä henkäyksenä.
Olen oppinut elämästä niin paljon näiden vuosien aikana, ja eritoten J:n äitinä ollessa.

Elämässä on tapahtunut myös muita suuria asioita - minun ja J:n elämään astui ihminen. Isähahmo ja avopuoliso.
Mies joka kohtelee J:ä kuin omaansa; luo rajoja, rakastaa ja huolehtii. Käyttää katsomassa ralleja, saunovat kuten miehet saunoo ja syövät välillä kebabbia joka on herkku, minkä päälle itse en ole koskaan oppinut ymmärtämään.

Miehen myötä sylini täyttyi myös toisella lapsella.
Ihanalla ja vauhdikkaalla pojalla.

Muistan joskus miettineeni mitenköhän pystyn suhtautumaan lapsiin jotka ovat enkelitytön ikäisiä - herääkö katkeruutta, surua, vihaa, pelkoa tai muuta ihan ymmärrettävää negatiiviseksi lueteltavaa tunnetta. 
Fakta lienee tässäkin asiassa se, että kun asiat käsittelee kunnolla, ne pystyy kohtaamaan. En juossut karkuun menetystä, surua enkä tuskaa. Käsittelin sen. Puhumalla, ja kirjoittamalla tänne. En pakenemalla. 


En voi vähätellä näitä vuosia tässä välissä. 

Enkelitytön jälkeinen vuosi oli omalaatuisensa - syli oli tyhjä ja suru suuri. Siitä kuitenkin selvittiin.

Tämän jälkeen jäin odottamaan J:tä - yksin. Sekin oli vain luovittava ja selvisin siitäkin.
Vauvavuosi - tuo pelätty vauvavuosi.. siitäkin selvisin. Tukena oli ystäviä ja naapuri, joka potki pitämään puoleni J:n asioissa. Tämä vuosi... naapurini puukotti selkään ja ystävystyi J:n isän kanssa. Tekivät perättömiä lastensuojeluilmoituksia, uhkailivat lastensuojelulla, käräjäoikeudella ym.
Moni kateroituisi tästä, mutta minä kiitän heitä.
Tietämättään he avasivat meille ovet maailmaan jonne välttämättä rohkeutemme ei olisi riittänyt.
Heidän ansiostaan kävimme läpi eräänlaista kiirastulta, ja olemme nyt valmiita isompiin kuvioihin ja yhteistyöhön lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa.

Terveiset lukijolle

Lopuksi vielä tahdon kiittää teitä lukijoita. 
Edelleen olen saanut kannustavia kommentteja ja kävijöitä on hämmentävän paljon, kun otetaan huomioon etten blogia ole enää päivittänyt aktiivisesti.
Tähän voi olla tulossa muutos, kun edellisen otsikon alle kirjoittamani asiat virallistuvat ja voin raottaa taas yhtä mullistavaa verho elämässäni.

Tahdon myös onnitella ex-puolisoani. Heinäkuussa jo naapurini lipsautti teidän odottavan vauvaa. Valitettavasti hän ei saanut suurta tunnemyllerrystä minussa aikaan, olen aidosti onnellinen teidän puolestanne. 




Ja postauksen otsikkoon vielä liittyen;  meille on kotiutunut tämmöiset tulevaa varten, joka mahdollisesti myös poikii päivityksiä blogiin tulevaisuudessa.





keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kolmas vuosi

Kolmas vuosipäivä kolkuttelee pikkuhiljaa oventakana ja ajattelin pitkästä aikaa avata blogin taas näkyville.



Niin paljon on kolmessa vuodessa muuttunut.
Lähes kolmevuotta sitten maailmani romahti ja kauan odotettu raskaus päättyi kyyneliin.
Vuosi siitä eteenpäin sain tietää odottavani luomulasta.
Ja samalla sain turpaan aika kovalla kädellä, kun silloinen puolisoni ilmoitti ettei enää halua jatkaa yhdessä.
Meillä oli kaikki käsissä, ja ne heitettiin pois. Kuin roskat.





Viimisten viikkojen aikana olen jäänyt itselleni kiinni siitä, että mietin paljon lasten muistolehtoa, jonne tyttäremme tuhkat on ripotelut. Viimeksi olen käynyt siellä pyhäinpäivänä - jouluna vein kynttilän kodin lähellä olevalle hautausmaalle.



Kaikki suurimmat muutokset ja mullistukset elämässäni on tapahtunut pääsääntöisesti aina keväällä.






Minun sylini on täytetty ihanalla pian 1,5vuotta täyttävällä pojalla joka on täynnä naurua, rakkautta ja tarmoa. Omaa tahtoa ja elämänhalua.
Poikani kehittyy kuten ikätoverinsa. Hurmaa, vilkuttelee ja lähettelee lentosuukkoja ikään ja kokoon katsomatta.
Viimeisten kuukausien aikana on opittu kävelemään takaperin, kävelemään varpaillaan, paijaamaan koiraa (ja äitiä) nätisti ja potkitaan palloa.


Olen kiitollinen kaikesta mitä elämä on tielleni tuonut ja minne tie on meidät vienyt.

Kiitos kaikille ketkä ovat tähän olleet osallisena.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

2-vuotta

Tänään ollaan poltettu enkeli-isosiskolle kynttilää koko päivä.

2 vuotta jo. Vai vasta ?

Ikävä pientä tyttöä kohtaan on iso.
Varsinkin nyt kun katselen kun poika touhuaa lattialla, kitisee hampaita ja nauraa ja on vain hän, en voi olla miettimättä mitä jos ?
Mitä jos tytöllä olisikin ollut vain tarvittava määrä kromosomeja ?

Mutta näin ei ole, ja sillä on varmasti tarkoituksensa.

Nyt minulla on rakastakin rakkaampi pikkuiseni, ja tuskin häntä olisi, jos tyttö olisi ollut terve ja olisi elossa.

''Rakkaus ei koskaan kuole"

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kiitos kaikille

Kiitos kaikille lukijoille.

Pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt jatkaa toisaalla.

Tämä blogi alkoi matkalla "vauva haaveissa". Sitten minusta tuli enkelitytön äiti ja vajaa vuosi sen jälkeen aloin jälleen odottamaan vauvaa, mutta pian huomasinkin olevani yksin.

Blogin elinkaari alkaa olla loppusuoralla. Vaikka kaikki nämä kulkee mukanani aina, niin nyt olen kääntänyt uuden sivun.

Tämä blogi on henkilökohtaisesti minulle ollut erittäin rakas ja tärkeä. Olen saanut teiltä lukijoilta mahdottomasti tsemppiä tämän matkan varrella, mutta tämä blogi myös muistuttaa liikaa menneistä - hyvistä ajoista avioliitossa, matkan varrella tapahtuneista käänteistä sekä suuresta surusta. Suurista tunteista aina rakkaudesta ahdistuksen kautta vihaan.

Uuden blogin osoitteen tulen tännekin jakamaan heti kun saan sen kunnolla pystyyn. Kiireisimmät laittakoot viestillä esim sähköposti-osoitteensa, niin lähetän teille linkin. :)

Olette mahtavia! Kiitos kuuluu myös teille, että minä olen minä!



Nabby

Sain jo viimevuoden puolella testattavakseni Nabby-itkuhälyyttimen.

Voisi kuvitella, että itkuhälyytin olisi eniten käytössä jos lapsi nukkuu esim ulkona.
Pojalla on sen verran kova ääni, että parvekkeelta ääni kuuluu kyllä jos olen olohuoneessa tai keittiössä, joten tältä osalta pääsääntöisesti Nabby on jäänyt työttömäksi.

Mutta missä taas itse olen kokenut Nabbyn korvaamattomksi ? No päiväunilla tietenkin jos teen esim ruokaa tai kotitöitä. Imurin taikka pesukoneiden hurinalta ei itku suljetun oven läpi kuulu.
Meillä päikkäreitä nukutaan parhaiten syömisen päälle.
Poika on tosi huono nukkumaan parvekkeella - on pikemminkin sääntö kuin poikkeus että kun oven saan kiinni, niin poika herää. Tosin pohjalla on lähes aina lähemmäs tunnin kävelylenkki, ja harvemmin täällä enää otetaan yksiä pitkiä päiväunia vaan unet on maksimissan 45minuuttia.

Ristiäiskakkuja kun vatkailin, niin olin kuulevinani itkua. Tällöin Nabby ei ollut päällä. Kun sain taikinan vatkatuksi ja vatkaime suljetuksi niin oikein olin kuullut. Poika huusi pää punaisena kurkussa seilaavaa röyhtäsyä.
Tämän jälkeen Nabby onkin ollut päällä jos poika nukkuu ja itse katson vaikka vain telkkaria ja ovi on päällä.
Toki jos poika touhuilee tyytyväisenä esim pinnasängyssä kun olisin saunaan menossa, niin lyön Nabbyn päälle (vaikkakin itku kuuluisikin saunaan) - muutenhan poika tapaa ilmakylpeä sitterissa kylpyhuoneessa löylyjeni ajan, kunnes pääsee jälkilöylyihin itse kylpemään.

Eritoten tykkään Nabbysta koska se on pieni. Eikä tarvitse mitään ihmeempiä johtoja saatika paristoja. Kulkee siis helposti mukaan joka paikkaan, ja koska tekee työt yhdessä puhelimen kanssa, niin erittäin todennäköisesti puhelin on myös mukana.

Puhelimen akun kestävyyden suhteen en ole huomannut eroja - älypuhelimien akut ovat muutenkin sen verran surkeita nykyään, että niitä saa lähes kerran vuorokaudessa ladata.

Kerrostalossa välillä joutuu ihan keksimällä keksimään syitä käyttää itkuhälyytintä varsinkin kun pääasiassa itsekin otan unet pojan kanssa. Kesällä ja keväämmällä odotan että pääsen testaamaan Nabbya enemmän kun voidaan olla ulkona (koira)puistossa ja mennään mökille, rannalle jne. Uskoisin ainakin että tuosta lämpötilahälyytyksestä tulen olemaan tyytyväinen. Tänä talvena kun kunnon pakkasia on niin vähän ollut, ettei ole ihan hirveästi tarvinnut pohtia onko tarpeeksi lämpimästi päällä vai ei :)


Itkuhälyytin ladataan usb-portilla ja hälyytys tulee sitten puhelimeen.
On erittäin helppo käyttää - pelkäsin olevan monimutkaisempi :)

Pientä maksua vastaan saa puhelimeen myös logitiedon miten pitkään pienokainen on nukkunut ja mikä on lämpötila. Nabby myös hälyyttää mikäli lämpötila menee yli tai alle annettujen arvojen.

Nyt kun kelit on lämmennyt ja päikkärit maistuvat ihme kyllä myös parvekkeella, niin nabby on tullut jatkuvaan käyttöön juurikin tuon lämpötilan takia. On mahdotonta arvioida vaunuissa olevaa lämpötilaa :)

Kelle nabbya suosittelisin ?
Kaikille ketkä ylipäätänsä kokevat tarvitsevansa itkuhälyyttimen :) pieni ja kompakti koko ja selkeä plussa lämpötila-näytöstä ja kyllähän tälle imetysdementiapäälle on ihan hyvä myös tuo unilaskuri ;)

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Blogihiljaisuus

Heippa,

Blogia en tietoisesti ole päivittänyt, sillä pojan isä ottaa omien sanojensa mukaan blogista teksteineen kuvakaappauksia oikeudenkäyntiä varten todisteeksi siitä miten hänestä kirjoitan.

Tiedän toki olevani vahvoilla, sillä nimillä en tässä blogissa kirjoittele enkä ole pojan isänkään henkilöllisyyttä täällä kertonut, mutta kyllähän tuollainen uhkailu vähän latista kirjoittamis-intoa.

Tilanne siis pojan elatus- ja tapaamisasioissa on tällähetkellä se, että pojalla on edunvalvoja ja luojan kiitos mun ei tarvitse enää miettiä tätä. On joku muu kuka huolehtii.
Tiedän, ettei edunvalvoja "tyydy" mihintahansa summaan vaikka raha ei tässä ensisijalla olekaan, mutta kaikista tärkeimpänä pidän sitä, että jos isä poikaansa haluaa nähdä, niin se tapatuu valvotusti.

Mun myöskään ei tarvitse vastata isän puheluihin eikä viesteihin, eikä antaa poikaa hänelle.
Isä tosin ilmoitti jo että minä vitun läski ahne sika olen aiheuttanut sen ettei pojalla ole isää, eikä isä halua kuulla minusta sanakaan enää ikinä.

Isälle ihan tiedoksi kun tätä blogia luet ja kuvia kaappailet, niin nämäkin ovat todistusaineistoa mikäli käräjille asti mennään - tekstiviestit jossa haukut ja solvaat ja "ilmoittelet" ettet pojalla enää ole isää.

Mä pyrin etten ajattelis koko asiaa lainkaan. Minäkin voisin toki tykittää rehellistä tekstiä - yhtään pureskelmatta ja mietimättä miten asioita tänne muotoilen. En vaan halua lähteä purkamaan vihaani teille tai keneenkään muuhunkaan. Puran ne tuonne pururadalle koiran kanssa :)

Mutta, postailen jatkossakin, mutta ehkä vedän hieman extra-suodatusta teksteihini.

Kiitos tsemppaavista kommenteista! En enää kaikkia viitsi tänne julkaista, sillä teitä myötäeläjiä on siellä ihanan paljon :) <3